25.3.2024

Asiakkaidemme palaute vuodesta 2023

 

Haluamme kertoa avoimesti asiakastyytyväisyyden tuloksista. Se on vähintä, mitä voimme antaa vastineeksi asiakkaidemme vastaamiseen käyttämästä arvokkaasta ajasta.

 

Positiiviset tulokset

Kysyimme jokaisen palvelumme laajuutta, laatua ja saatavuutta arvoasteikolla 1–5.

Kaikkien palveluidemme arvosanat ylittivät arvosanan 4. Se oli hieno tulos, joka kertoo ennen kaikkea henkilökuntamme hienosta toiminnasta. Korjaamotoiminta ei ole vain teknistä suorittamista vaan se on myös palvelua.

Palveluidemme saatavuuden tulkitsemme ensisijaisesti koskevan pitkiä aukioloaikojamme ja työnjohtajien kykyä auttaa ja reagoida asiakkaan akuuttiinkin tilanteeseen.

 

 

Edelleen on kehittämisen varaakin

Vastaajien määrä oli tänä vuonna 56. Määrä tippui edellisen kyselyn ennätysmäärästä. Heijasteliko määrän tippuminen yleisesti alan toimintaa vuonna 2023, vai olisiko esimerkiksi kyselyn ajoituksessa toivomisen varaa? Tulevaisuus antanee vastauksen, mutta tätä täytyy miettiä myös meillä Pekantilla.

Hyvät arvosanat eivät anna lupaa maata laakereillaan palveluidemme kehittämisessä. Meillä on jo käynnissä kehitystoimia, joista kerromme tarkemmin, kun ne näkyvät myös asiakkaillemme. Tarkoitus on saadun palautteen mukaan nostaa arvosanoja. Ja muistattehan, että palautetta saa antaa ilman varsinaista kyselyäkin!

 

Sana oli vapaa

Vapaaseen palautekenttään kirjoititte meistä muun muassa näin:

 

”Saatavuus erittäin hyvä myös pikaisella aikataululla, ammattitaitoista ja hyvähenkistä palvelua.”

 

”Pari kertaa esimerkiksi sivupeili on löytynyt vanhempaankin kalustoon, jos ei heti niin seuraavaksi päiväksi ja suht. edullisesti. Sama koskee vanhempia valaisimia.”

 

”Pesupalvelut vois olla pitempään auki.”

 

”Hyvä pöhinä, mutta varaosamarkkinoilla kovaa kilpailua niin nettikauppaan panostaminen ja hintakilpailussa pärjääminen suositeltavia juttuja.”

 

”Palvelualttius, osia löytyy, huoltoon pääsee ja kerta kaikkiaan toimiva homma.”

 

”Erinomainen palvelukyky työjohto/varaosa/asentajat.”

 

”Piparia tai jotain muuta naposteltavaa saisi olla tarjolla, kun odottaa auton valmistumista remontista.”

 

Kiitos jokaiselle kyselyymme vastanneelle!